maanantai 20. maaliskuuta 2017

Häntää heilutten tavattiin siskoa

Eilen nähtiinkin Unelman siskoa Valpuria ja perheen toista aussieta Veikkoa. Oli aivan mahtava sää ja päädyttiin jäälle kävelemään kolmeksi tunniksi, koirat saivat riehua vapaana ja nauttia toistensa seurasta. Unelma ja Valpuri ovat yleensä hieman aina rähisseet jos menee leikki yli, mutta nyt oli todella nättiä leikkiä ja selvästi nauttivat toistensa seurasta.

Oli myös hauskaa huomata, että kummallakin on samanlaisia elkeitä leikkiessä ja puhuttiin paljon siitä minkälaisia ovat kotona ja mitä edesottamuksia ovat tehneet, huomaa kyllä että ovat sisaruksia. Ulkonäkökin on samaa, vaikka väritys on eri, näkee kuitenkin että ovat samasta muotista väännetty. Ihania <3

Kotona mulla olikin sitten väsynyt aussie ja vielä tänäänkin neitiä selvästi hieman ramaisee eilisen jäljiltä. Tänään oltiin hieman kuvailemassa ja heittelemässä palloa koirien kanssa, huomenna sitten hieman hiljaisempi päivä ja keskiviikkona olisi tarkoitus treenailla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Patchcoat-leiri 2018

Viime viikon torstaina käväisin töissä tekemässä muutaman tunnin ja sitten kaupan kautta hakemaan koirat kotoa ja huristeltiin Villa Taivaa...