Mulla on ollut viimeisen neljän vuoden aikana tapana käydä vaeltamassa joka kesä noin viikon reissu. Tänä vuonna lähdin ensimmäistä kertaa yksin, mukana tietysti Unelma. Suuntana oli iso karhunkierros, koin sen olevan sellainen joka on hyvä mennä yksin.
Ajelin lauantai aamuna Rukalle ja jätin auton sinne parkkiin. Jouduttiin parisen tuntia odottelemaan bussia, joka meni sinä lauantaina viimeistä kertaa. Aloitettiin vaellus siis Hautajärveltä. Bussia odotellessa tutustuin pariskuntaan, he aloittivat kierroksen toiselta pisteeltä. Ensimmäiselle päivälle suunnittelin noin 7 km matkan ja se olikin helppo kulkuista maastoa, jäätiin yöksi Perttumakoskelle. Unelma ei ollut moksiskaan teltasta, kerran oltiin ehditty sitä treenata. Laitoin laavulla päivällisen ja mentiin ajoissa nukkumaan. Ensimmäinen yö on itsellä aina kaikista vaikein, kun pitää löytää se oikea rytmi ja heräilinkin useasti.
Sunnuntaille oli luvattu sadetta ja ukkosta. Sade alkoi jo aamuyöstä ja totesin vain, että taitaa tulla nopea aamu. Se olikin tavarat kasaan, aamupuuro ja rinkkaselkään. Ukkosta ei kaikeksi onneksi koskaan tullut, mutta sade jatkui lähes koko päivän. Mun takista rupesi lopulta tulemaan vesi läpi, ei ole aiemmin sitä tehnyt ja tajusinkin, että en vahannut takkia ennen lähtöä. Sille ei siinä vaiheessa mitään voinut. Maasto oli metsikköä ja suhteellisen raskaskulkuista, varsinkin 19kg selässä ja vesivaluu. Unelmalle mulla oli sadetakki, eikä tyyppi oikeestaan välittänyt sen suuremmin kelistä. Vaikka kyllä sen sitten kun oltiin kävelty monta tuntia, niin huomas että ei ollut enää niin hauskaa Unelmallakaan. Onneksi oli kuitenkin taukoja kun ei satanut, niin sain tehtyä lounaan ja pidettyä pari pidempää lepotaukoa. Sunnuntaina jäätiinkin sitten Taivalkönkäälle yöksi, siellä tavattiin taas Rukalla tavattu pariskunta sekä S, joka oli myös yksin matkassa. Mehän tästä lähtien oikeastaan oltiin yötä aina samoissa paikoissa ja hengattiin yhdessä, aivan ihana löytää tällaisia vaelluskavereita. Nukuttiin yö tuvassa.
Maanantaina sitten matka taas jatkui aamusta, nyt maasto oli suhteellisen helppo kulkuista, sade oli mennyt menojaan ja mieli oli parempi. Silti olin jonkinlaisessa motivaatiokuopassa ja välillä vaan ärsytti olla mettässä. Unelman into kuitenkin pisti jatkamaan ja ei se kokonaan huonoa ollut. Välillä oli jopa hienoa maisemaa, eikä pelkästään kosteaa pusikkoa. Lounas syötiin Oulangan luontokeskuksella ja pidettiin siellä pidempi tauko näiden vaelluskavereiden kanssa. Söin myös munkin ja join kahvin, kyllä maistui. Unelmakin sai kunnon lepohetken. Päivä päätettiin Ansakämpälle, joka on suhteellisen uusi tupa. Meinasin ensin nukkua tuvassa, mutta paikalle tuli niin paljon muutakin väkeä ja tupa oli todella lämmin, joten Unelman parasta ajatellen kävin laittamassa teltan pystyyn ja nukuttiin siellä mukavasti.
Tiistai aamuna olin ensimmäisen kerran jo viideltä hereillä ja sen jälkeen hengasin ja torkuin kuuteen asti. Nousin ja ei voinut kun ihastella kaunista ja hiljaista aamua. Joella oli vielä pientä aamu-usvaa ja oli vaan sellainen hetki, mikä palkitsee kaiken sen kävelemisen. Aamupuuroa naamaan ja pakkasin tavaroita, oli todella hidas aamu vaikka heräsin ajoissa. Mut eipä tuolla hevosenselässä olla. Totesin myös, että yksi teltan keppi oli yöllä mennyt poikki, harmitti. Päästiin kuitenkin lähtemään ja oli kyllä kivoja maisemia taas. Tiistai oli ihan hyvä päivä, rinkka rupesi kevenemään ja fiilis oli hyvä. Vehnäänniemessä oltiin aika ajoissa ja tultiin isona porukkana kaikki samaan aikaan perille. Iltaa myöten paikalle tuli paljon muitakin ja laitoin teltan pystyyn. Jouduin jättämään yhden kaaren laittamatta, joten abisi oli hieman erimallinen, mutta teltta osa oli nukkumisvalmis. En saanut siis sitä telttakeppiä korjattua. Meinasin laittaa katkenneeseen kohtaan sen holkin, mutta se ei vaikuttanut erityisen taipuisalta, joten annoin olla, meni se noinkin eikä kastuttu kun yöllä satoi. S hieroi mun selkää illalla ja kyllä autto, mulla siis oikein pisti niskaan kun oli niin jumissa, hieronta oli kyllä pelastus.
Keskiviikkona sitten taas aamulla aikasin hereillä ja laitoin aamupalan nuotiolla, koska mun kaasukeitin ei suostunut toimimaan (jep, jep kaikki hajoaa). Se oli ripeä aamu. Tässä kohtaa Unelmahan oli ottanut tän porukan jo omaksi laumakseen ja tervehti kaikkia aina ylitsevuotavan innokkaana. Ihana vaelluskaveri mulla <3 Keskiviikkona pitikin sitten tehdä päätös, edessä oli pienikarhunkierros ja piti päättää kumpaa reittiä sen kulkee. Päätin mennä ns. yläkautta vaikka se tiesi rappusia ja kiipeämistä. Maisemat oli kuitenkin sen arvoiset. Kävin myös leirintäalueella ostamassa karkkipussin ja hengasin siinä kun tämä kaveripariskunta söi, S meni toista kautta, nähtiin siis vasta lähempänä yöpaikka seuraavan kerran. Pienikarhunkierros osuus oli sinänsä helppo, että polku oli helppo kulkuista. Ihmisiä oli omaan makuun kuitenkin liikaa ja olin tyytyväinen kun pääsin takaisin omalle polulle. Unelma oli innoissaan kun oli muita koiria ja pääsi muutamaa tervehtimään. Siellä myös muutamat kyseli, että oonko minkälaista lenkkiä tekemässä kun on iso rinkka mukana, osa jopa hämmästyi kun kerroin että oon ihan yksin. Keskiviikko päättyi Porontimajoelle, loppumatka oli raskas, mutta perille päästiin. Paistettiin yhdessä lättyjä ja nautittiin viimeisestä vaellus illasta hyvillä mielin. Nukuin tuvassa Unelman ja muiden kanssa. S laittoi teltan pystyyn, kun siellä oli reissussa myös henkilöitä, joilla ei ihan olleet varusteet kohdillaan. Oli ihana viimeinen ilta ja mentiinkin aika myöhään nukkumaan.
Torstaina heräiltiin rauhassa, laitettiin tavaroita kasaan, tehtiin aamupalaa ja lähdettiin taas yksitellen valumaan kohti Rukaa. Sovittiin kuitenkin yhteinen lounaspaikka, mun keitin kun ei toiminut ja oli pakko saada keittää juomavettä. Torstai oli reitiltään varmaan vaativin, mutta nyt ne maisemat oikeasti palkitsi kulkijan ja oli motivaatiota mennä eteen päin. Oli huippua huipun perään, Suolammella lounastettiin pitkän kaavan mukaan ja sitten matka jatkui. Valtavaaralta oli hienot maisemat joka suuntaan, siellä olikin sitten jo päiväretkeilijöitä. Saatiin otettua ryhmäkuva ja Unelmaa ihasteltiin oikein urakalla, onhan se reipas pieni vaeltaja. Hetken tauon jälkeen, jatkettiin peräkanaa kulkua kohti Rukaa. Ajateltiin että vaikein on nyt ohi, mutta mitä vielä, piti kiivetä vielä Ruka tunturia ylös, noh hammastapurren ja lopulta kyltissä luki 0/82km. Me tehtiin se! Kyllä siinä kohtaa nousi hymy huulille.
Siinä käytiin kukin viemässä tavaroita autolle, lupasin heittää S:n sen majapaikkaan vielä ennen ku lähdin Ouluun päin. Sitten etsittiin ruoka paikka ja nautittiin hyvästä ruuasta ja toistemme seurasta. Ilman noita ihmisiä, en olisi voinut karhunkierrosta kokonaan mennä vedenkeiton takia, nyt se onnistui! Kiitos siitä heille! Vaikka oli rankkaa, niin päällimmäisenä jäi onnellinen ja itsensä voittanut olo. Ennen kaikkea oon kuitenkin ylpeä Unelmasta, se teki mahtavan työn, se osasi käyttäytyä ja se nautti jokaisesta hetkestä. Sitä eivät myöskään sellaiset asiat kuin riippusillat hetkauttaneet, ne oli vaan hyviä paikkoja kattella maisemia. Maailman paras Unelma <3
Nyt vaan kohti uusia seikkailuja! Palaan karhunkierrokselle kuitenkin ainakin yhden postauksen verran, kun kertaan meidän varusteita.
p.s. Flexi hajos kun päästiin Rukalle :'D
