perjantai 22. joulukuuta 2017

Mennyt vuosi 2017

Nyt kun ollaan lomalla ja sitä myötä myös lomalla harrastuksista, niin haluan ottaa askeleen taaksepäin ja katsoa minkälaisia tavoitteita meillä oli tälle vuodelle ja miten ne onnistui. Listaan tähän menneen vuoden tavoitteet ja laitan, että miten kävi. Vuosi 2017 oli huippu! Oon oppinut koiranomistajana hirveesti uusia asioita ja tiedän löytäneeni täysin sen mun juttuni koirien parista. Eniten vuodesta on jäänyt toki mieleen pikku herra Popin tulo, mutta myös meidän ensimmäiset kisat Unelman kanssa, sekä kesän vaellus sekä leirit. Mahtavaa oli myös Unelman priimat terveystulokset!On paljon muutakin, ihania hetkiä, mahtavia ihmisiä, paljon turhautuneisuutta, mutta sitäkin enemmän iloa, onnea ja onnistumisia. Kiitos 2017, nyt me jäädään odottamaan mitä 2018 tuo tullessaan. 

Tavoitteet 2017: 

Freyja:

- Haluan opettaa Freyjalle jonkun uuden tempun, sehän osaa siis istua ja antaa tassua käskystä. 

Freyja oppi kuin oppikin uuden tempun, se osaa mennä ympärin käskyllä ja itseasiassa tarjoaa sitä innolla jos temppuillaan

- Kesällä lisää ulkoilua, jos vaikka saataisiin rentoutta peliin mukaan ja oppisi nauttimaan siitä.

Freyja ulkoili huomattavasti enemmän, mutta ei se silit ole vielä rentoa. Freyja oli vanhempien hoivassa mökillä ja oli siellä ollut narun päässä ulkona ja tykännyt

- Muuten Freyja jatkaa kissanelämää palvelijoidensa kanssa tavalliseen tapaan. 

Joo niinhän se on jatkanut :D



Hamilton:

- Vapaana oleminen sen osalta paremmaksi, että ei lähde juoksemaan toisia koiria päin, vaan jättäisi ne huomiotta. (paransi tätä kyllä nyt loppu vuodesta ja tuli takaisin luokse vaikka ensin lähtikin).

Tätä saatiin paremmaksi, mutta nyt kun Hami on asunut mun vanhmpien luona, niin kaikki on hieman unohtunut, kun elää ainoana lellivauvana. 

- Seuraaminen ja liikkeestä maahan meno taas kuntoon.

Kesällä ainakin meni vielä hienosti, nyt ei ollakaan hetkeen tehty. 

- Uusia temppuja.

Opeteltiin kesällä ja edelleen on innokas oppia. En nyt vain enää muita mitä me kesällä opittiin. Samalla tahdilla ei kuitenkaan enää voi tehdä, kun Hami ei jaksa kun se menee kierroksille ja sitten ottaa sydämestä. 

- Paljon metsäretkiä ja vapaana liikkumisen riemua.

Tää on Hamin kohdalla varmaan toteutunut parhaiten. Se nauttii kun saa mennä omaa tahtia ja haistella. 

- Sitten kun hankitaan joku jäsenyys jonnekin, ja ryhdytään käymään hallilla, niin Haminkin olisi tarkoitus päästä kattelemaan sellaista menoa.

Hami pääsi meidän kanssa aksaamaan ja treenailemaan. Hami innostui aksaamisesta kovasti ja oli aina mielellään tekemässä. Montaa toistoa ei jaksanut, mutta teki täysillä ne pari kertaa ja sitten katseli tyytyväisenä muiden tekemistä. 

- Myös Hamin hampaat olisi tarkoitus käydä putsaamassa tässä lähiaikoina.

Ei olla käyty vieläkään... Ihan hirveetä myöntää, nyt on oikeasti alkuvuodesta tarkoitus viedä se hoidettavaksi, kunhan Hamin ell tulee lomalta. 



Unelma:

- Arkiasiat kuntoon

Unelma on helppo koira arjessa. Ainut johon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota on remmissä kulkeminen kun on kavereita mukana. Muuten on niin pätevä pieni.

- Rauhoittuminen myös häiriössä

Tämä on mennyt hurjasti eteenpäin. Osaa rauhoittua hallilla nätisti ja odotella häririössä muuallakin. Välillä kuitenkin vire nousee ja rupeaa levottomaksi, on kuitenkin oppinut oma paikka -käskyn, joka on helpottanut kovasti. Sisällä saattaa kotona vieraiden tullessa olla alkuun todella levoton, mutta tähän oon nyt puuttunut ja toivon mukaan menee paremmaksi ensi vuonna. 

- Tokon alkeet

Kyllä me jotain ollaan tehty, mutta ei todellakaan tavoitteellisesti, niin kuin ajattelin. Löydettiin meidän toiseksi lajiksi haku ja sitten rally-toko. Välillä ollaan ihan vain hömppä tokoa tehty omaksi iloksi. 

- Agilityyn tutustumista

Agilityyn tutustuminen johti siihen, että ollaan oltu nyt yhdissä epiksissä. Treenattu ahkerasti niin aksa kurssilla alkuvuodesta, kuin myös omatoimitreeniä. Aksa on meistä kummastakin huippua ja nyt kun Unelma kuvattiin terveeksi, niin on ilo jatkaa tätä harrastusta eteenpäin. 

- Mätsärit

Ehdittiin käydä neljissä mätsäreissä ja aina oli ihan hauskaa. Kerran pääsiin BIS kehään ja oli kyllä ihan hauska kokemus. Muuten ollaan lähinnä käyty sosialisoitumassa ja muuten pitämässä vain hauskaa. 

- Retkiä ja vaellus

Vuoden yksi kohokohdista oli ehdottomasti kesän vaellus Unelman kanssa kaksin. Hieno kokemus! Ollaan nautittu jokaisesta pienestäkin metsäretkestä mitä ollaan tehty. Nyt odotellaan kevättä, että päästään taas kunnolla vaeltamaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Patchcoat-leiri 2018

Viime viikon torstaina käväisin töissä tekemässä muutaman tunnin ja sitten kaupan kautta hakemaan koirat kotoa ja huristeltiin Villa Taivaa...